Kipu on kaikille tuttua ja usein kutsumaton osa arkeamme. Todennäköisesti kokonaan kivutonta elämää ei olekaan? Mutta suhtautumistapoja siihen löytyy paljon. Voiko kipua lieventää tai voiko siitä päästä eroon? Tässä muutama näkökulma asiaan.
Kipu kertoo ongelman sijainnin
Hyvin loogista on, että jokin on vialla, jos kipu tulee näkyväksi. Nilkka nyrjähtää, hometalossa voidaan huonosti, ajanhallinta stressaa ja tuotantolinja ei pysy aikataulussa. Kipuja löytyy siis kaikilta elämänalueilta, jotka ainakin jollain tasolla ja pitkittyessään muuttuvat myös henkilökohtaisiksi. Kipua pidetään usein vihollisena ja sen kohtaamista pyritään välttämään parhaamme mukaan. Vaikeista asioista ei puhuta, sisäistä tuskaa turrutetaan eri tavoin ja pakkomielteet ajavat läheiset raivon partaalle.
Sen sijaan, että kipua paetaan, niin sitä voi myös rohkeasti kohdata. Tulla tutuksi sen kanssa ja alkaa ymmärtämään siihen liittyvää tarinaa. Tunnistaa kivun monet näkökulmat. Laittaa se oikeaan mittakaavaan. Tulla tietoiseksi ja jopa luopua sen kantamisesta. Kun kipuun tutustuu lähemmin, niin siitä tulee konkreettinen ja näkyvä. Se ei ole enää vain ”jotain epämääräistä” tai itsestäänselvyydeksi luokiteltua ”niin se on aina ollut” -jankkaamista.
Voinko vain päästää irti?
Moni kivunaiheuttaja perustuu oman mielemme haasteisiin. Esimerkiksi emme halua antaa anteeksi tai odotamme anteeksipyyntöä. Roikumme jossain historiamme asiassa, joka kasvaa ja kehittyy sisällämme kuin pullataikina, aina vaan kivuliaammaksi. Raahaamme siis mukanamme painolasteja sen sijaan, että pyrkisimme päästämään niistä aidosti irti. Elämämme alkaa perustumaan katkeruuteen ja vihanpitoon. Ennen pitkää alamme taistelemaan kaikkia ja kaikkea vastaan. Useilla työpaikoilla löytyy tällaista sotatilan henkeä, kivuliaita näytelmiä vuodesta toiseen. Moni tunnistaa tällaisia tilanteita myös tuttavapiiristään.
Tukos, jumi, este, häiriö tai mikä tahansa muu nimitys ilmiölle, joka kertoo (energia)virtauksen esteestä alkaa tuottamaan ennen pitkää kipua. Mikään yksi keino ei paranna kaikkea. Irtipäästämisen taito on kuitenkin varteenotettava keino moniin kipua aiheuttaviin tilanteisiin. Kohdataan vaikeudet, puhutaan siitä avoimesti, aletaan ymmärtämään sitä oikeasti ja parhaimmillaan hyvästellään se. Vapautuva positiivinen energia käytetään sitten niihin ”oikeisiin töihin” ja ennen kaikkea paljon kivuttomampaan elämään.